Tapahtumakesä 2022

Kesä lähti Lapinkävijöiden osalta rivakasti käyntiin, kun Joni Homasen organisoima ja North69 Survivalin toteuttama Sere A kesäkurssi pidettiin toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna Salosaaressa, Ruokolahdella.

Viikonlopun aikana kymmenpäinen ryhmä harjoitteli selvitytymistä retkeilijän perusvarustein ja pienen hätapakkauksen avulla.

Kurssilla valmistettiin myös ruokaa.
Kuvat: Veikko Piironen

Toukokuussa starttasi myös Muumien retkeilykoulu 11 perheen voimin. Kahdella ensimmäisellä kerralla tutustuttiin retkeilyvarusteisiin, eväisiin ja tutkittiin luontoa.

Kuvat: Suvi Skyttä

 

Kymi-Vuoksen latualueen yhteisretki Utön saarelle keräsi bussilastillisen retkeilijöitä ihailemaan Utön karun kaunista luontoa.
Kuva: Tiina Kemppinen

 

 

 

 

 

 

Toukokuussa käynnistyivät myös säännölliset maanantai-iltojen retkipyöräilyt sekä likimain viikottaiset polkujuoksulenkit.
Välillä polkujuoksulenkit ovat reippaita sauvakävelylenkkejä mm. Mellonmäen maastoissa
Kuva: Sari Huhtanen

 

 

 

 

 

Kesäkuu toi mukanaan keskiviikon iltamelonnat. Tänä vuonna Imatran Lapinkävijöiden melojat olivat myös pitkästä aikaa mukana Suomi Meloo -tapahtumassa yhdessä Saimaan Ladun melojien kanssa muodostetulla joukkueella.

11-12.6 oli Suomen Ladun Retkelle-päivät. Nanna Hintsanen ja Hannu Siira vetivät hienossa kesäsäässä retken Ollinmajalta Jokimajalle ja takaisin. Pieni meloja porukka suoritti myös melontaretken Saimaalla, kun pääjoukko melojia oli suorittamassa Ilomantsi-Nurmes retkeään.

Kesäkuun kruunasi Akumajan retkiviikko Utsjoella. Kaksi vaellusporukkaa ja Akumajan mökkiporukka viettivät ikimuistoisen viikon lapin luonnossa.