Hiirenkorvamelonta 18.05.24

Kapea laituri täynnä kajakkeja.
Laiturillinen kajakkeja Myllykoskella.

Melontakauden perinteinen aloitusretki, Hiirenkorvamelonta suuntautui jälleen Lieviskälle. Matkaan lähdettiin täydellä trailerilla, yhdeksällä yksiköllä. Kajakit pakattiin lähtökuntoon jo perjantai-iltana, joten lauantaiaamuna jäi tehtäväksi vain huristella sovituilla kimppakyydeillä Kemppilän Myllykoskelle.

Myllykoskella tyhjensimme trailerin ja osa porukkaa lähti siirtämään autoja retken lopetuspisteeseen Lieviskänkoskelle. Naisvoimin kannoimme kajakit alas laiturille ja autoporukkaa odotellessa nopeimmat ehtivät heittää muutaman kilometrin lenkin Suuren Jukajärven itäpään pohjukassa.

Meloja pienen vesiputouksen edessä.

 

 

 

 

Kun koko seurue oli kassassa suuntasimme Suuren Jukajärven  vastarannalle ihailemaan jylhiä kallioita ja siitä eteenpäin kohti Pientä Jukajärveä. Jukajärvien erämaahenki on aina yhtä vaikuttava. Melojia metsän reunustamalla joella.

Lieviskäjoella on tehty tänä vuonna kunnostustöitä. Tämä ja tavallista korkeammalla ollut vesi tekivät joen melomisesta todella mukavaa. Tauon pidimme Mikonpolven laavulla, jossa olikin aikamoinen vilske. Emme suinkaan olleet ainoat melojat liikenteessä.

Mahat täynnä matka jatkui pitki Lieviskänjokea kohti Lieviskänjärveä ja -koskea. Aurinko paistoi ja järvellä puhalteli jo vilvoittava tuulenvire.

Onneksi vedenpinta ei ollut sentään niin korkealla etteikö pienten siltojen alittaminen olisi onnistunut.

Melojat alittamassa matalaa siltaa.

 

 

 

Matkaa keertyi tällä kertaa n. 14 kilometriä. Kiitos kaikille mukana olleille leppoisasta melontaretkestä.

Keskiviikon iltamelonnat alkavat muutaman viikon päästä, 5.6. Tervetuloa melomaan!

 

 

Teksti: Johanna Pajari

Kuvat: Retkelle osallistujat